Karhunpoika sairastaa...

Mori kävi tänään eläinlääkärissä. Mori on aivastellut ja pärskinyt parina viime päivinä, kerran oksentanut ja ollut lopun ajan vaisumpi kuin normaalisti. Olisi hyvä, että Mori tullaan näyttämään vastaanotolle, näin sanoivat minulle tänään puhelimessa kahden eri hoitajan toimesta. Eläinlääkärikin oli sitä mieltä, että vaikkei mitään vakavaa ollutkaan, niin hyvä että käytiin näyttämässä. Yhden hoitajan mielestä oltiin kuulemma kuitenkin ylireagoitu. Mutta missä menee ylireagoimisen raja? Mistä tietää milloin mennä lääkärille?

Selkeät ulkoiset vammat ovat yleensä helposti tulkittavissa maallikonkin silmin joko vakaviksi tai lieviksi. Joissain lievissä tapauksissa voidaan säästyä eläinlääkärikäynniltä, mutta jotkut lievätkin vaativat sellaista hoitoa, mihin kotipuitteissa ei pystytä. Useimmiten vakavien vammojen ja oireiden kanssa joudutaan lääkäriin lähtemään mitä pikimmiten, onhan kyseessä rakkaan lemmikin henki. Sisäisten ja epämääräisten oireiden kanssa jää omistajalle/koirasta huolehtivalle kuitenkin tulkinnan varaa. Kuka kokee poikkeavan ruokahalun tai kuivan kirsun oireeksi, kenen mielestä taas yhtenä päivänä täysin vetelä ja haluton koira on terve, sinä päivänä vain vähän väsyneempi kuin yleensä.

En halua olla hysteerinen koirastani, mutta ensikoiran omistajana ja lemmikkiäni rakastavana haluan pitää siitä huolta ja tehdä omalta osaltani parhaani, jotta koira pysyisi terveenä. Moni muukin koiranomistaja ajattelee samoin. Ja koska ihminen on alunperin koirasta itselleen lemmikin tehnyt ja jalostanut sen nykyiseen tilaansa, on ilmiselvää, että ihminen on velvollinen myös huolehtimaan koiransa terveydestä. Kun pakkaan lisätään vielä se, ettei ihminen ole vieläkään saanut jalostettua puhuvaa koiraa, vaikka älypuhelimen käyttö ja kotipommit sun muut luonnistuvat vähän tyhmemmiltäkin tyypeiltä, on ilmiselvää, että koirasta täytyy huolehtia. Eihän se itse osaa sanoa, koska sen polveen koskee tai maha on sekaisin. Omistajia on erilaisia, mutta yleisesti ottaen jokainen tervejärkinen koiranomistaja haluaa pitää huolta koirastaan ja taata sille terveen sekä hyvän elämän. Monella muullakaan koiranomistajalla minun lisäkseni ei ole eläinlääkärin tietämystä tai koirakuiskaajan koiranlukutaitoa, että voisi itse tulkita koiran oireet (tai siis oireiksi luokiteltavat käytöksen muutokset ja sijaistoiminnot yms.) täysin oikein ja puolueettomasti sekä vetää johtopäätökset siitä, mistä todellisuudessa on kyse. Moni sairaus tai väliaikainen kiputila voi oireilla hyvin oudostikin. Niin, ettei outoa/muuttunutta käytöstä voi suoraan ilman tietämystä tulkita oireeksi.

Lisäksi jokainen omistaja reagoi eri tavoin erilaisissa tilanteissa. Toiselle koiran pienikin nuhaisuus on iso asia, toiselle taas ei. Ja hyvänä päivänä omistaja jaksaa olla optimistinen pahassakin paikassa, huonon työpäivän tai kotona käydyn riidan jälkeen pienikin juttu voi paisua isoksi. Jokaisella omistajalla on aina vähintään pienet huolehtimiskakkulat nenällään seuratessaan koiransa menoa ja se on täysin normaalia. Liian välinpitämätönkään ei saa olla.

Osaamattoman ja uuden koiranomistajan tulisi aina saada soittaa eläinlääkärin vastaanottoon ja tiedustella milloin oireet ovat tarpeeksi pahat, että on kiire. Tai milloin ei ole hengenhätä, mutta parempi silti tulla näytille, etteivät oireet pahene. Hyvää palvelua on jo sekin, että neuvoja saa vain soittamalla ajanvaraukseen. Siinä samalla vastaanotossa oleva hoitaja voi yhtälailla rauhoitella ylikierroksilla käyvää hysteerikkoa tai nostattaa hälläväliä-omistajan halua huolehtia koirastaan ja tuomaan sen äkkiä hoitoon. Hoitaja on ehkä vain hoitaja, mutta ammattitaitoa, logiikkaa ja osaamista tulee jo tällä vain hoitajillakin olla.

Kultaisen keskitien löytämistä tässäkin asiassa kannattaa harjoitella, eikä sitä silti välttämättä löydy koskaan. Jokainen näkee ja kokee eri tilanteet eri tavalla ja niin moni muuttuja vaikuttaa näkemykseemme. Epäilyttävässä tilanteessa kannattaa aina kysyä itseään viisaammalta jos ei ole varma. Niin mekin tehtiin ja onneksi selvittiin säikähdyksellä.