2012/12/08

LUUKKU 8: Tilannekatsaus ja vuodatusta


Viime aikoina olen itse huomannut, että moni bloggaaja on postannut näin pakkasien tullen siitä, mitä hevoselle tulisi pukea päälle milläkin pakkasasteella ja miten omaa hevostaan liikuttaa kylmällä. Mä ajattelin tällä kertaa kääntää asiaa vähän toisin päin. Että mikä taas on liioittelua, milloin hevosen lämmöntarve on yliarvioitu? Tänään tuli tallilla meinaan vähän mietittyä sitä, missä menee ihmisten maalaisjärki ja mihin loppuu hevosmiestaidot...

Pakkasta oli tänään ehkä muutama hassu aste, kun tulin tallille. Mädde oli ulkokarsinassaan naapurinsa kanssa kaikki luukut kiinni ja lämmittimet täysillä. Lisäksi Mäddelle oli ilmestynyt meidän paksuin loimi ohuen toppiksen päälle, eli tammalla oli kaksi toppaloimea päällekkäin, varmaan about 750g loimea... Ja lämmitin täysillä suoraan Mädden yläpuolella. Mädde ei ole toistaiseksi ollut kertaakaan niin paksussa vuorauksessa edes niillä reilu -20 asteen pakkasilla ja nyt sitä pakkasta ei ollut edes paljoa. Meillä on aina tapana jättää Mäddelle yöksi jo se loimitus, millä se sitten päivällä menee uloskin, sillä ulkokarsinassa ei tähän asti ole ollut juurikaan sen lämpimämpi kuin ulkona, koska luukut on aina olleet auki. Nyt kuitenkin päivän aikana Mäddelle oli lisätty se paksu toppis ja voi raasu, sillä on varmaan ollut lämmin... Siinä lämmityksen alla olisin ite voinut olla vaikka toppi päällä, niin lämmin siellä oli. No onneksi Mädde ei ollut ehtinyt olla siellä kovin kauaa, joten tuskin mitään fataalia on ehtinyt tapahtua.

Äh, en mä viitsi asiasta edes enempää jauhaa, alkoi vaan taas tallilla harmittaa muutenkin niin paljon. Mädde on ollut viimeiset kaksi vai joko kolme viikkoa epäpuhdas, on ottanut töpöaskeleita vasemmalla etusellaan, mistä syystä sillä ei olla kuin kävelty. Eilen Mädde oli ollut jo täysin puhdas, että tänään oli tarkoitus ratsastaa kaikki askellajit läpi, mutta kuinkas kävikään, kun selkään pääsin. Heti ekoissa raviaskelissa tuli selväksi, että taas on otettu takapakkia ja Mädde oli selvästi ep. Vaikka köpöttely on ollut välistä kivaa vaihtelua, nyt varsinkin kun on ollut pakkasta ja on päässyt maastoilemaan, mutta alkaa pikkuisen turhauttamaan, kun ei pääse ratsastamaan kunnolla. Tottakai tällaisissa tilanteissa mennään aina ehdottomasti hevosen ehdoilla, mutta nyt on vaan sellainen hetkellinen turhautuminen, kun tuntuu että mikään ei etene ja mitään ei voi tehdä...

Mulla on edelleen polvi kipeä keskiviikosta, kun Mädde karkasi karsinastaan ja otti mut matkaansa kaataen mut maahan. Löin polveni siinä rytäkässä johonkin jäiseen mutapaakkuun ja se vihloo edelleenkin satunnaisesti. Silloin tuli sellainen tunne, että mä en jaksa tätä. Hevosten kanssa tekemisissä olevien keskuudessa on jotenkin yleistä, ettei saa sanoa ääneen jos pelkää. Mutta mä sanon nyt sen ihan suoraan, että sillä hetkellä pelkäsin sitä mua moninkertaisesti isompaa ja painavampaa villieläimestä ihmisen hyöty- ja harrastekäyttöön jalostettua eläintä. Sen äkillinen säntäys ulos karsinasta ei ollut ilkeilyä, pikemminkin primitiivinen jännityksen aiheuttama pakoreaktio, mutta silti se, ettei hevonen varo ollenkaan edessään seisovaa ihmistä, vaan unohtaa täysin sen olemassaolon, saa mut varovaiseksi. Mä en ole sen kokoiselle hevoselle todellakaan mikään este, pelkästään hidaste. Jos se haluaa mennä juuri siitä, missä mä seison, niin sehän menee. Sama se. Tämä on mulle jotenkin uutta, sillä pikkuisen B-palleron kanssa ei koskaan ollut samanlaista "ongelmaa", tai sitten B ei vaan koskaan reagoinut pelkotilassa niin vahvasti. Ehkä se oli niin tottunut kaikkeen tai vaan luotti hoitajaansa, ettei säikkynyt juurikaan. Mene ja tiedä.

Pientä lohtua tähän pelon aiheuttamaan negatiivisuuteen kuitenkin toi se, että tänään huomasin miten mielellään Mädde olisi halunnut tehdä töitä. Se olisi halunnut että siltä vaaditaan ja että se joutuu tekemään töitä. Samalla sisintä söi kahta kauheammin se, että ei pystynyt tekemään, koska jalka. Toivottavasti se nyt parantuisi pian...

Anteeksi tästä vuodatuksesta, mua ärsyttää jo nyt tätä kirjoittaessa se, että julkaisen tämän lapsellisen kitinäviestin, mutta tällä hetkellä olen taas jossain sudenkuopassa hevosharrastukseni kanssa. Huomenna asiat on varmasti taas paremmin ja valoisammin.

Pahoittelut myös siitä, että eilen ei tullut joulukalenteria, huomenna sitten ryhdistäydyn ja kirjoitan kunnon postauksen...

2012/12/06

LUUKKU 6: Itsenäisyyspäivä



Kolme veljistä lähti sotaan. Isä näki enneunen, että kaksi pojista palaa kotiin, mutta kolmas vain osittain. Kaksi palasi täysissä ruumiin voimissa, mutta kolmannelta puuttui kokonaan jalat. Toinen oli lääkärinä sodan loppuun asti. Kuljetti haavoittuneita sotilailta rintamalta. Sodan jälkeen se ei koskaan palannut ennalleen. Hän näki painajaisia ja huusi unissaan niin, että koko pirtti raikasi "Tulkaa nyt jouku auttammahan, tää kuolee miun kässiin!", se oli ihan hirveätä, hulluksihan se tuli siellä eikä koskaan palannut ennalleen. Yksi kuljetti hevosreellä tarvikkeita rintamalle. Kahdesti hevonen astui miinaan tai sai pommin eteensä ja katosi reen edestä. Se oli veljelle kova paikka, kun kaksi hevosta sota siltä vei. Ja ihan suoraan nenän edestä, mutta miehelle ittelleen ei käynyt mitään.

Meille se oli outoa aikaa. Karjalasta pakeni kaikki ja kun ne meidän kylään tulivat, ei kouluissa ollut enää tilaa. Minä en kansakouluakaan käynyt kuin kolme vuotta. Sen yhden vuoden sai sitten anteeksi jos oli tarpeeksi hyvät arvosanat. Ei se helppoa ollut meilläkään, vaikka pakolaisilla tietysti oli vielä vaikeampaa, kun kaikki oli jätetty taakse. Kaikki oli ihan mullin mallin, mutta siihen oli vain sopeuduttava, ei ollut vaihtoehtoja.

Niin ja olihan meillä se rintamakarkurikin, venäläinen. Siitä me pidettiin hyvää huolta kuin omasta perheenjäsenestä sen jälkeen kun se tupsahti mettästä meidän tuvan eteen. Meidän mummoa ei haitannut, vaikka se vihulainen olikin, ihminenhän tuokin vaikka eri puolelta sotaa. Eikä se tehnyt meille mitään, kun ei mekään sille. Ei me rikkaita oltu, köyhä iso 12 lapsen perhe, mutta siitä vähästäkin annettiin vieraan maan asukkaalle. Mitään se ei puhunut, kun ei osannut muuta kuin venäjää, mutta siellä se eli. Yksi päivä se sitten kiitti ja lähti, eikä siitä sen koomin kuultu. Joku sotilasjoukko sen kaiketi oli löytänyt jonkun pellon reunalta kävelemästä ja ampunut siihen paikkaan. 

Sota-aika oli ihan hirveätä. Ei sitä toivoisi kenellekkään sellaista elämää. Mutta hengissä me selvittiin ja saatiin itsenäisyyskin pitää, siitä minä olen ylpeä. Kyllä Suomen lippu on kaunis.
-Mummo, 82v


Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille! Muistakaamme lämmöllä kaikkia isänmaatamme puolustaneita ja sen vuoksi sodassa kaatuneita, heidän ansiostaan me voimme juhlia itsenäisyyspäivää ja elää omassa maassamme.

2012/12/05

LUUKKU 5: Pepparkakor



Ulkona on kirpeä pakkanen, puun oksat kuurassa eikä mulla ole mihinkään kiire. Kunhan piparitaikina tulee tehtyä ennen kuin lähden töihin, niin kaikki on hyvin. Talvi on omalla karulla tavallaan todella kaunis vuodenaika. Harmittaa vain, että pakkanen ei kauheasti houkuttele kameran kanssa räpeltämiseen, joten nämäkin kuvat on otettu tylysti parvekkeelta...


Tunnen pientä historian havinaa korvissani, kun juttelen mummoni kanssa pipareiden teosta puhelimessa ja mummo kertoo, että pipareita tehtiin aina itsenäisyyspäivänä. Siskokset leipoivat äidin edellisenä päivänä valmistamasta piparitaikinasta milloin mitäkin kikatellen ja salaa maistellen taikinaa. Pipareiden paisto oli perinne, itsenäisyyspäivän traditio, jota odotettiin joka joulu innolla. Köyhässä 12 lapsen maatalossa ei paljoa ollut varaa valita mausteista, mitä mummo vieläkin ihmettelee, että miten ne piparit silti maistuivat aivan pipareille, vaikka tuskin kaikkia nykypipareiden mausteita edes oli Suomessa ja jos oli, niin ei ainakaan köyhälistöllä. Suljen puhelimen ja katson omaa valmista taikinaani valkoisessa taikinakulhossani. Olen tehnyt tavallaan jotain historiallista. Ensinnäkin olen valmistanut elämäni ensimmäisen oman piparkakkutaikinan. Toisekseen, olin ajoittanut pipareiden leipomisen paremmin kuin täydellisesti. Jollain tavoin mummoni kertoma vanha hauska perinne saa taas jatkoa, kun leivomme kaverini kanssa huomenna omatekemästä taikinasta pipareita, vaikkei mummo olekaan mukana leivonnassa.


Nyt täytyy vain toivoa, että tein kaiken oikein ja taikina on onnistunut. No, ainakin se maistui todella herkulliselta, että eiköhän se kaupaksi mene, vaikkei olisikaan ihan täydellinen... Kiitoksia vaan kovasti reseptin lahjoittaneelle henkilölle. Äitihän ei tosiaan uskonut, että mä tässä onnistun, mutta eihän tää edes ollut vaikeeta!
Onko joku muukin tehnyt jo pipareita tai onko joku innostunut yhtä kovaan diy-meininkiin kuin minä?

2012/12/04

LUUKKU 4: Villasukkia ja lumihiutaleita


Muistakaas hei kaikki osallistua arvontaan ja laittaa paljon kysymyksiä minusta, Morista ja Mäddestä tai jostain ihan muusta! Vielä ei ole kuin vasta muutama osallistunut arvontaan ja yhtäkään kysymystä en ole vielä saanut. Missä te kaikki olette? Nyt tänne marsmars! :D Lisäinfoa ja esittelyä minusta/meistä on kaivattu jo pidempään, joten kysymyksien kautta sitä kaivattua lisäinfoakin saisi... vinkvink!

Tämän päivän luukusta paljastuu sniikpiikkiä tulevan joulukuusen koristuksesta sekä kovaa vauhtia valmistuvasta villasukkaparista (mun ensimmäinen sitten yläasteen tappokireän villasukkaräpellyksen!!), jotka toivottavasti ehtii kuusen alle lahjapaperiin käärittynä. Hihihi, tonttu vauhdissa!


2012/12/03

LUUKKU 3: Kysy!


Ollappa taas maanantai. Ulkona on pakkasta vaikka muille jakaa ja aamu alkoi ihanasti Morkkiksen oksuja siivoillessa... Eilen illalla kotiin tullessa olkkarissa (!!) odotti löröripulikakat ja haju oli kanssa sen mukainen. Tänään sitten syötetäänkin raejuustoa ja piimää sun muuta massua helpottavaa roinaa penskalle. Onneksi on enää viikko töitä ja sitten saa lomailla.

Mua on viime päivinä ruvennu ärsyttämään tää blogin ulkoasu. Olisi kiva saada uudistettua tätä jotenkin, mutta en nyt millään keksi, mitä tälle tekisin... Ärsyttävää. Ehkä mä jotain keksin, viimeistään vuodenvaihteeseen mennessä ... luulisin.

Mutta tän päivän joulukalenterin kolmannen luukun sisältöön, tänään aktivoidaan taas vähän lisää teitä ihania lukijoita! 


Jep, eipä tässä sen ihmeempiä tartte lisäillä. Laittakaa kysymyksiä tulemaan, kysellä saa pitkin joulukuuta ja vastailen sitten viimeistään jouluaaton jälkeen teidän kysymyksiinne! Ihan liian henkilökohtaisuuksiin en silti vastaa enkä epäasiallisiin uteluihin, sillä jonkun yksityisyyden haluaisin edes säilyttää. Mutta muuten odotan innolla kysymyksiänne!

2012/12/02

LUUKKU 2: Arvonta!



Arvonta!


Joulukuun starttiviikonlopulle ehditään vielä oikein hyvin pistää arvonta pystyyn, vaikka alun perin tämä oli tarkoitus julkaista jo eilen. Arvonta on blogin ensimmäinen ja toivottavasti moni osallistuu arvontaan! Lue allaolevat osallistumisehdot ennen kuin lähetät osallistumisesi. Arvonta päättyy jouluaattona 24.12. klo 24, tähän asti kaikki ehtojen mukaiset arvat huomioidaan ja arvonta suoritetaan 25.12. puolueettomalla arvontakoneella ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostitse voitosta.

Arvonnan voittajalle lähtee myöhäisenä joululahjana palkinnoksi Horzen lämmin fleece-takki talvipakkasten sietoon (palkinnon arvo 30€). Värinä sininen, musta tai tummanruskea.


Arvonnan osallistumisohjeet


  • Vain rekisteröityneet lukijat voivat osallistua kilpailuun (ethän liity vain arvonnan takia)
  • Kommentoi alle oma nimesi ja sähköpostiosoitteesi sekä kuinka monella arvalla olet mukana
  • Lisäarvan saat kertomalla mielipiteesi blogistani ja mainostamalla tätä arvontaa/blogiani omassa blogissasi ja linkittämällä blogitekstin (pelkkä blogilinkki ei riitä!) osallistumisen yhteyteen
  • Jokainen voi osallistua arvontaan vain kerran, yhdellä tai kahdella arvalla
  • Osallistumisaikaa on maanantaihin 24.12. klo 24 asti ja osallistua saa vaikka heti!
  • Virheelliset ja ehtoja täyttämättömät osallistumiset jätetään huomioimatta

Ihanaa pakkasentäyteistä sunnuntai-illan jatkoa teille kaikille, nyt me jatketaan Morin kanssa piparien mutustamista ja villasukkien kutomista sekä Sons of Anarchyn uuden jakson tuijottamista! Hyvää yötä kaikille ihanille lukijoille! Niin ja hei,
Onnea arvontaan!

2012/12/01

LUUKKU 1: Joulukuu!


Joulukalenterin ensimmäiset luukut on siis avattu ja jokaisen blogeja seuraavan blogger-etusivu tulvii joulukalenteripostauksia. Mikä olisikaan ihanampi tapa aloittaa joulukuu kuin nauttimalla myös Etelä-Suomen peittäneestä ihanasta lumesta, esimerkiksi vaikka näin kuten meidän Mori teki!

Tässä siis joulukalenterin ensimmäisen luukun kunniaksi lumentäytteisiä puhelimella näpsittyjä kuvia parilta viime päivältä! Kylmä tulee jo näitä katsellessa, joten taidampa käpertyä takaisin peiton alle! Leppoisaa joulukuun ensimmäistä teille ihanille! 






Illalla peuhaamisen jälkeen kylmästä on kiva päästä lämmittelemään pehmoiselle matolle <3