Talvi tulee aina puun takaa vaikka siihen kuinka varautuisi

Jep. Tänään tuli taas todistettua, että näin se vaan menee ja se talvi tulee aina yllättäen, vaikka jokainen meistä tietää, että se on väistämätöntä aina kerran vuodessa. Älkää käsittäkö väärin, kyllä mä tykkään talvesta ja lumesta todella paljon, kunhan vaan se lumi sitten pysyy maassa kun on kerran maahan asti satanut ja jos ei nyt ihan sinne -30 asteeseen saakka lämmöt laskisi...

Eilen saatiin jo vähän esimakua siitä, millaista on, kun lämpötilat tippuu pakkaselle. Mädde oli hurjan energinen, tai pikemminkin säpsy ja pörheä, kun oli lämpötilat nollassa tai pakkasen puolella. Maneesin tie oli meidän tuuppailujen aikana jäätynyt luistinradaksi, joten hokittomalla +170cm pöhisevällä ja pingottuneella hevosella säkkipimeässä ei ollut ihan niin huippuhauskaa lähteä alamäkeen leikkimään. Mädde oli kyllä ratsastaessa vähän hassu taas, vähän se kyttäili ovea jälleen, mutta kun vaan tarpeeksi muistutteli sitä, että töitä pitäisi tehdä, niin ovikin jäi rauhaan. Mädde oli vähän jähmeä takaa, liekkö sitten kylmyydestä vai muuten vaan ei lämmennyt kunnolla tms, tai sitten siitä että oli aikaisemmin karsinassaan saanut slaagin harjaämpärin takia...

Tänään tallille mentäessä kävikin sitten vähän hassummin, kiitos talven ja lumen tulon. Pakkasiin oltiin kyllä jo varauduttu vaihtamalla natsipulkkaan nahkanappulat alle, mutta tällä kertaa sekään ei riittänyt. Tallille ollaan yleensä ajettu mutkaista hiekkatietä pitkin, joka on lyhyin reitti. Ajettiin koko matka todella rauhallisesti, sillä tiestä näki heti, että se olisi liukas. Tien alkupäässä on kaksi tiukkaa mutkaa, joista toinen, jälkimmäinen, kaartaa tiukasti vasemmalle ylämäen päällä jatkuen myös alamäessä. Kuski oli jo aikaisemmin hihitellyt, että jippii nyt pääsee ajamaan rallia, vaikka tosiaan siis ajoi varovasti, kun minä olin kyydissä. Mäen päällä tyyppi naureskeli, että nyt mennään ojaan hehhehee, mutta hymy sitten hyytyikin äkkiä, kun alamäkeen kaarrettaessa renkaista lähti kaikki pito, eikä auttanut kuin sihdata ettei osuta puihin. Ei siinä paljoa ole tehtävissä, kun takavetoinen bemmi päättää lähteä eri suuntaan kuin minne kuski haluaa ja tieltä loppuu tila kesken ennen aikojaan. Sitten vain sormet ristiin ja toivomaan parasta & pelkäämään pahinta. Mä itse jäädyin niin pahasti, etten ehtinyt edes säikähtää. Kun oltiin pysähdytty, katsoin vain pelkääjän paikalta ikkunasta ulos ja totesin, että oho, onpas puun runko lähellä. Varaa puun ja auton välissä oli mun puolella aika tarkkaan tasan 2cm, eli pienestä jäi kiinni. Onneksi tultiin vain 40km/h siihen mutkaan, niin ei käynyt huonosti. Kyseisellä tiellähän saisi rajoitusten mukaan ajaa 80km/h, mutta se hullu joka tykittää sillä tiellä niin kovaa suistumatta ojaan saa multa kyllä mitalin. Oli muuten lähellä, ettei pari muutakin autoa tullut samasta kohtaa ulos tieltä. Pahimmillaan ois voinut käydä niin, että olis ajanu suoraan tuon meidän natsimobiilin perään ja riipassu samalla jomman kumman meistä ihmisistäkin mukana...

Kun sitten hinurin avulla päästiin takas tielle ja viimein tallille, olikin seuraavan shown vuoro. Tottakai jos nastarenkaillakaan ei pysy tiellä, niin ei kyllä pysy sen paremmin hokittomalla hevosellakaan. Mädden omistaja tuli kääntymään tallilla ja toi Mäddelle hokit, jotka sitten ruuvailtiin kiinni. Aikaa tähän toimitukseen tuhraantui taas ihan turhankin kauan, kun etusten jengat oli vissiin vähän päin helvettiä. Kun sitten vihdoin päästiin liikkeelle, oli jo ihan pimeää. Päätin taluttaa Mädsin maneesille, lähinnä vaan varmistaakseni, ettei mitään satu. Mäds oli tänään ihan huippukiva ratsastaa, taipui nätisti eteen alas ja oli todella ilmava. Toivottavasti se olisi huomennakin yhtä mukava.

Tänään käytiin päivällä Morkkiksen kanssa lenkkeilemässä ja pitkästä aikaa otin kamerankin mukaan ulkoilutettavaksi, tässä vähän pakolliisia ensilumikuvatuksia...