2012/10/17

Pertti perusjätkä

Ääh ja puuh! Oon kovasti yrittänyt keksiä jotain kirjoitettavaa tänne. Jotain, mikä teitäkin ehkä kiinnostaisi. Postaustoiveita ei ole toistaiseksi vielä tullut kuin yksi ja lupaan toteuttaa tämän toiveen viimeistään ensi viikolla! Nyt toivoisin kovasti, että te muutkin ihanat kävisitte vähän toivomassa ja kertomassa, millaisia postauksia te haluaisitte jatkossa lukea! Toivoa saa esimerkiksi TÄÄLLÄ!

Yritän myös tämän loppuviikon aikana saada ruodittua kasaan jonkinmoisen postauksen viime päivien talleiluista, sillä sekin on näköjään vähän jäänyt. Pahoittelut kaikille heppa-aiheisia tekstejä odottaville. Vaikka odottavan aika onkin pitkä, niin lupaan että niitä postauksia tulee vielä!

Viimeiset pari päivää on olleet aika harmaita. Tai henkisesti tosi harmaita sekä ankeita. En oo kauheesti viitsinyt tänne tulla avautumaan ihan kaikesta, vaikka mieli välillä tekisikin. Joskus vaan asiat menee kuten ei ole suunniteltu ja sitten, kun ei ole tehty varasuunnitelmia pahimman varalle, ollaan kusessa ja paskassa. Tällä hetkellä olo on todella nurkkaan ahdistettu ja toivoton. On todella vaikeaa jatkaa mihinkään suuntaan, kun tuntuu, ettei pakoreittiä tai ulospääsyä ole. Tämän oman henkisen loppuunpalamisen (tai sen lähestymisen) takia oon jonkun aikaa vaan tuijottanut tyhjää tekstiruutua saamatta sanaakaan kirjoitettua, vaikka tosiaan noita jutun aiheitahan voisi keksiä vaikka mistä. Toivottavasti te jaksatte odottaa vielä vähän aikaa niitä järkeviä postauksia. :)


Mä toivon kovasti, että teillä muilla on ollut paljon parempi keskiviikko kuin mulla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoinnissa on otettu käyttöön kommenttien valvonta. Kommenttisi näytetään hyväksynnän jälkeen.