Heppatyttö_95

Mulla on nyt niin onnellinen fiilis. Mä oon tehny yhden ison, mutta omasta mielestä kannattavan sopimuksen ja sitoutumisen. Se ei ole sama asia kuin koiran tai talon hankinta, mutta onpahan kuitenkin. Mä olen tehnyt tänään vuokrasopimuksen hevosesta, eli mä palloilen tästä lähtien 3-4 kertaa viikossa tallilla.

En tiedä miten moni on jaksanut selailla postauksia taaksepäin huomatakseen, että mä olen joskus ratsastanutkin. No, infopläjäys niille, jotka eivät sitä vielä tienneet. Mä tosiaan olen ratsastanut vuodesta 2000, aina tämän kesän puoleen väliin saakka samalla tallilla. Olen ollut niin henkeen ja vereen PH-lainen viime juhannukseen saakka, etten uskonut ikinä lähteväni sieltä. Toisin kuitenkin kävi, sinne jäi tutut kivat ratsut sekä oma rakas hoitoponi, jonka paskoja oli putsailtu seitsemän pitkän vuoden ajan. Lähtö tuntui haikealta, muttei mulle annettu enää muita vaihtoehtoja, kun mulla oli myös pieni koiranpentu joka tarvitsi mua ja koska mun oma joustavuus loppui kesken. Ehkä vaan hyväkin, että voin nyt alkaa kehittymään ratsastajana täysin eri tavoin kuin aiemmin. Mutta on mulla silti ikävä mun pikku B:tä, sitä täytyy joskus käydä moikkaamassa.

Tosiaan, Mäddea mä olen nyt käynyt kolmesti katsomassa. Ja kolmesti siihen pikkaisen ihastunut. Että tää on se, mitä mä haluan. Se, kenen kanssa haluan tehdä töitä ja nauttia harrastuksesta. Ratsastus - ei, vaan ihan yleisesti hevoset ja niiden läsnäolo on mulle henkireikä. Ne on jopa parempia psykologeja kuin koira tai kissa, todistetusti. Ei haittaa, vaikka itkisit silmät päästäsi hevosen harjaan nyyhkyttäen, se ei vaadi sua ryhdistäytymään tai lähtemään pois. Se saattaa painaa turpansa sun selkään ja vain olla. Ja sitten yhtäkkiä se kaikki paha olo onkin poissa. Uskomatonta! Mutta niin se vain on. Sen ison nelijalkaisen ei tarvitse kuin seisoa paikoillaan tai mussuttaa heinää ja se pelastaa koko maailman. Enpä usko, että yksikään auto pystyy siihen samaan, vaikka niissä onkin heppoja monia satoja...

 Mä olen Mädden löytämisestä tällä hetkellä ihan hurjan onnellinen. Varmaan ainakin yhtä onnellinen kuin silloinkin kun nousin elämäni ensimmäistä kertaa ponin kyytiin tai kun sain alkaa hoitaa pikku-B:tä. Mädde ei ehkä ole maailman tulisin tamma eikä se välttämättä aina taivu hurjimpiin koulukiemuroihin tai toimi niin kuin tyyppi satulassa ajattelisi (etenkään esteillä), mutta se on juuri sitä mitä toivoinkin löytäväni. Toivottavasti sama fiilis jatkuu vielä kauan ja saan olla vielä pitkän aikaa onnellinen päätöksestäni.