Day off

Vapaapäivä, mikä ihana sana paskamaisen duunipäivän jälkeen.

Edelleen sama fiilis vaivaa pääkoppaa kuin eilenkin, tosin ei onneksi enää niin vahvasti, mutta kyllä ne ajatukset tuolla ajatusten takana koko ajan piilee. Joka kerta, kun tulee mieleen, että viikonlopun jälkeen enää maanantai ja sitten joudun taas sinne...

Eilen tuli vähän pohdiskeltua, miksi voisi olla näin, että mua kohdellaan töissä kuin ruttoa tai halpaa makkaraa... No, mähän sitten tajusinkin vihdoin ja viimein mistä se ehkä voisi johtua. Tai johtuu hyvinkin todennäköisesti. On vain todella surullista, että se näkyy näin selvästi vasta nyt, tai sitten vain olen aikaisemmin ollut niin sinisilmäinen kyseiselle seikalle, etten siihen ole näin paljoa huomiota kiinnittänyt.

Mä en enää pysty töissä luottamaan keneenkään, en pysty katsomaan toista ihmistä silmiin ja ajattelemaan, että se hymyilee mulle oikeasti ihan ystävyyttään ja kuuntelee kuuntelemisen ilosta, eikä vain siksi että työpaikan hyvinvoinnin ja mun "aseman" takia esittää mukavaa ongelmien välttelemiseksi. Tosiaan, mun ongelmana työyhteisössämme on se, että oon todella lähellä firman johtoa muista kuin työtehtävällisistä syistä, mikä varmasti osaltaan tekee sen, ettei kovin moni halua sanoa mun kuullen mitään töistä, ettei se kantaudu johdon korviin. No mä en valitettavasti ole tilannettani voinut valita, mutta en mä mielestäni koskaan ole kenellekään mitään pahaa tehnyt, että ansaitsisin tulla kohdelluksi näin. En mä tietääkseni koskaan koulussakaan tehnyt mitään niin pahaa, että olisin ansainnut tulla kiusatuksi ja syrjityksi, mutta niin vain kävi. Joka ikisessä koululaitoksessa, missä olen ollut.

Mutta masistelut sikseen, en jaksa enempää märehtiä tätä, etten taas ala pillaamaan asian takia, sillä mulla on vähän sellainen periaate juurtunut hyvin syvälle, ettei muille kannata näyttää tulleensa loukatuksi. Ne ei ansaitse sitä tyydytystä. Jatkan vaan tekohymy naamalla ja teen työni niin kuin aina ennenkin. Jos kuuppa hajoaa, niin käydään vessassa rauhoittumassa ja sitten palataan taas takaisin hommiin niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Life sucks but you just have to deal with that shit.

Vaikka olikin tänään vapaapäivä, enkä aluksi olisi halunnut edes liikkua mihinkään sohvalta, päädyin kuitenkin kaverin kyydissä ajelemaan ympäri lähiseutua. Sain mä vähän ruokaakin naamariin. Tässä päivässä ei kuitenkaan oo ollut mitään sen ihmeempiä, mutta alkuperäisen "tänään ollaan pieruverkkareissa ja meikittä" -suunnitelma kusin aika huolella ja lopputulos näkyykin näissä tylsissä samantyyppisissä posetuskuvissa feattaajana tällä kertaa ehkä parhaiten ikinä säilyneet mamin ostamat leikkokukat viime viikolta (lapsi innostui leikkimään ja poseeraamaan)...