2012/09/27

Bridezillas

Taas mä tuijotan tätä tyhjää ruutua... Mietin, mitä kirjoittaa ja ajatuksen poikasia virtaa pitkin ajatusputkea, mutta sinne ne jää. Sinne putken mutkiin. Niistä ei koskaan muodostu kunnollista ideaa tai aihetta, ei mitään sellaista mistä viitsisi kirjoittaa. Elämä on taas niin tylsän normaalia, ettei siitäkään tunnu riittävän jutun juurta, ei sitten alkuunkaan. Siinä syy, miksi monen päivän päivittäinen postausinto lopahti. Löydän itseni aina tasaisin väliajoin tuijottamassa tätä tyhjää tekstiboksia ja aina mä totean saman asian, etten saa mitään ajatuksia itsestäni ulos... Onkohan musta tullut tyhmä, kun enää ei ole mielipiteitä mistään, vai onko mulla vaan oikeasti niin tylsä elämä, ettei ole mitään jännää tapahtunut mistä kirjoittaa. Vai tekeekö kenties seura liikaa kaltaisekseen? Tuntuu, että sitä tämän ajan saatossa on lukioajoista kyynistynyt entisestään, eikä enää jaksa niin välittää ympärillään tapahtuvista asioista. Päivät matelee matelemistaan, ja tasaisen harmaan värittömyyden keskellä näkyy vain ani harvoin valopilkkuja, todisteita elävästä elämästä. Nekin vähäiset valonpilkahdukset, jotka utuisen värittömyyden keskellä erottuvat, herättävät vain hetkellisesti vahvoja tunteita ja sitten ne taas katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin, jälkiä jättämättä. Ja kaikki palaa taas samaan vanhaan utuiseen tyhjyyteen, elottomuuteen.

Kun en nyt oikein muutakaan keksi, niin laitetaanpa nyt esille ostoksia, mitä tuli tuossa tiistaina törsäiltyä. Ihan kun mulla oikeesti olisi ollut rahaa ostaa yhtään mitään, mutta tällainen kun olen, niin kiusausta on vaikea vastustaa jos löytää jotain toooosi ihanaa!

Iittala Sarjaton-mukit 13,40€ kpl
Neutrogena Visibly Clear 2-in-1 wash & mask 6,95€ ja Clinique Clarifying lotion 200ml 27€
DrDenim farkkulegginssit 44,90€


Tää ilta on ollut täynnä juhlahumua. Joulukuussa on edessä kauan odotetut häät Espanjassa! Tyttöporukalla matkattiin Espoontorin kauppakeskukseen juhlapukuliike Zazabellaan. Tutkimusmatka häämekkojen ihmeelliseen maailmaan oli enemmän kuin onnistunut, sillä morsian sai mekkonsa. Mä oon itse niin innoissani tuosta häähöösäämisestä, etten millään malta odottaa joulukuuta! Tämän tytön tehtävänä on siis toimia kukkaistyttönä. Vielä en ole tarpeeksi ehtinyt tutkailemaan millaisen mekon aion itselleni h'ihin hankkia, mutta väri on jo päätetty. Sekä kaasot että minä pukeudumme kaikki hempeään vaaleanpunaiseen. Jokainen kuitenkin saa itse valita omia muotojaan korostavan tai peittävän mekon mielensä mukaan. Vain väri ja materiaali on päätetty.

Onneksi tällä tytsyllä on taas huomenna vapaapäivä, joten voinkin pyhittää huomisen nettimekkotutkailulle. Josko sitä eksyisi myös 3+1-päiville, kun palkkakin tulee huomenna... Hihihi. Hyvää yötä murut! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoinnissa on otettu käyttöön kommenttien valvonta. Kommenttisi näytetään hyväksynnän jälkeen.