2012/05/15

No on aika läpinäkyvää joo

Tää istuskelee tylsistymässä töissä, on ollu aika hässäkkä päivä.

Aamulla herättiin puoli kymmenen maissa ja kipitettiin heti ulos tarpeille. Mori on reipastunu ihan sikana, sietää jo paljon paremmin autoja ja muita tienkäyttäjiä ja hakeutuu jo itse kauemmas kotipihasta. Vieläkin tosin on ihan kamalia ongelmia sisälle tulon kanssa, koska tassujen putsaaminen pyyhkeellä on ihan hirveetä! Nimim. penska on nyt kolmesti juossu karkuun kerrosta ylemmäksi kun aavistanut mitä tuleman pitää ja sitten mä juoksen perässä......

Näin söpösti alko meidän aamu tänään kun olin vessassa puuteroimassa nenää
Omien aamuhommien jälkeen ryntäsin kampaajalle, vihdoin ja viimein! Tukasta tuli kyllä ainakin omasta mielestä tositosi ihana ja voi taas olla vähän ylpeä itsestään, kun viime leikkauskerrasta on jo jonkun aikaa eikä nytkään lähteny kun ihan pisimmät latvat, ei siis edes huomaa leikkaamista. Muutenkin oon huippuilonen siitä, että oon saanut kasvatettua tukkaa jo tosi paljon, toisaalta vielä on paljon matkaa sinne mihin toivoisin pääseväni...

Kampaajan jälkeen äkkiä takas kotiin hetkeksi pitämään Morille seuraa, pihalle ja sapuskat naamaan (Morille nappuloita ja mulle kaks näkkärii jeeeee). Sit kaupan kautta puolijuoksua Ogeliin töihin. Kerrankin voi olla iloinen siitä, että junat oli vähän myöhässä, muuten en olis ikinä ehtiny töihin. :D Nojuu, täällä mä nyt sit istuskelen ysiin asti. Onneksi yks läpinäkyvä lupas hakea mut kotiin ;DD

Työnarkkis (tässä änkyy ehkä pikkusen toi tukan uusi sävy, mut aika heikkoo)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoinnissa on otettu käyttöön kommenttien valvonta. Kommenttisi näytetään hyväksynnän jälkeen.