2012/04/16

Heaven is a place on earth with you

Viikonloppuna kultamurumussukkaiseni (ällösöpötän tarkoituksella, pahoitteluni en ole normaalisti näin äklö) oli lomilla Puolustusvoimien palveluksesta torstaista sunnuntaihin. Oltiin koko viikonloppu minun pikkuisessa kotikolossa leikkimässä pientä perhettä ja pitkästä aikaa oli huippuihana viikonloppu useista kömmähdyksistä ja ongelmatilanteista huolimatta. 

Torstai meni kivasti, vaikka V tulikin meille vasta lähempänä klo 22 ja jos ei oteta huomioon sitä, että tein turhan reissun Tikkurilaan kun herra ei ollut viitsinyt ilmoittaa, että lomakuljetukset lähtevät vasta viideltä, koska on torstai. Perjantai oli vähän huono päivä, silloin meni kaikki vähän vituralleen, mutta asia korjaantui lauantai-iltaan mennessä. Tosin lauantain aamusuunnitelmatkin meni mönkään perjantain takia, koska V oli ollut nostamassa kuppia ja tästä syystä ei pystynyt aamulla vielä liikkumaan niin aikaisin kuin oli ajateltu + olin itse hirmu väsy ja kävin todella hitaalla! Lauantai-aamuna piti kanssa vähän ällöillä ja ottaa söpöjä peiliposeja V:n kanssa ja lopputulos on se, että meinaan kuristaa koko ukkelin:

Tosi söpöä <3

Tuli muuten tajuttua tänään, että ylihuomenna tulee tasan vuosi siitä kun alettiin seurustella, eli yksinkertisemmin ilmaistuna siis vuosipäivä! Ja tottakai mun tuurilla mies on mettässä juuri silloin ja viikonloppuna vain yhden vuorokauden lomilla... >:(

Lauantaina käytiinkin taas katsomassa pikkuisia penneleitä! <3 (ja ostamassa mulle uudet kumpparit!) Vauvat oli todellakin vilkastuneet ihan huisisti sitten viime kerran, olivat ovella innokkaana vastassa kun saavuttiin paikan päälle. Alkuperäinen idea pennun valitsemisesta tällä kerralla jäi haaveeksi, koska olen niin monivammainen etten osaa päättää, mikä pennuista olisi meille sopivin ja parhain vaihtoehto. 

Note to self: Viestittele kasvattajan kanssa!!!

Lauantai-illasta vielä sen verran, että päätettiin laittaa kerrankin jotain kunnon sapuskaa, olin ostanut superista keittiön itse valmistamat pippurimarinoidut possufileet jonka kanssa perunaa ja perinteistä ruskeaa kastiketta (jota ei IKINÄ syödä V:n porukoilla, niillä pitää aina olla jotain "eksoottisempaa", eli vähintään bearnais-kastiketta). Pihvejä paistellessa kävi pieni äksidentti, kun yritin nätisti heittää V:n lautaselle pihviä. Marinadia oli sen verran paljon, että lätkäistessäni sen lautaselle sitä roiskui kädelleni, tarkalleen ottaen tuohon etusormen ja peukalon väliseen taipeeseen. Siinä nyt komeilee tuollainen mukava palovamma, rakkuloineen päivineen. Nyt se on onneksi jo vähän laskeutunut ettei kovasti häiritse elämää. Lauantaina se kyllä teki kipeää. Onneksi V oli ihana ja hoivasi minua pientä poloista. :)<3 Ruoka oli kyllä tosi naminami, vaikka itse sanonkin. Olihan sen eteen kärsitty enemmän kuin yleensä! :D


Sunnuntaina tallille heti aamusta kisa-avustajaksi (=kantamaan puomeja niin että nyt on kädet ihan hajalla!!) ja omalle ratsastustunnille. Kisat meni hyvin ja ratamestari oli taas saanut aikaan todella kivan radan, jota sitten tunnillakin hyödynnettiin osittain. Itse en ollut kisoissa mukana ratsukkona, mutta oli välistä kiva seurata tunnelmia vain katsomosta käsin. Tosin into kisaamaan kohoaa aina kun itse ei ole kilpailemassa... :D: Tunnilla tosiaan pompittiin tuota kisarataa ja noh, osa hypyistä meni ihan kehnosti oman taidottomuuden vuoksi, mutta mahtui sinne joukkoon ihan onnistuneitakin hyppyjä. Kahdesti meinasin tehdä kuperkeikan pois satulasta, mutta luojalle kiitos kiltistä ja varmasta hevosesta! :D On se niin ärsyttävää, kun parissa vuodessa opettajan takia menettää kaiken hyppyvarmuuden ja -tekniikan. Kestää taas ikuisuuden että opin taas näkemään paikat ja ratsastamaan loppuun asti. Nyt meininki on vähän sitä, että näytetään hevoselle mikä este ja sitten vaan herran haltuun. Lisää ylistysta luojalle taas sen takia, että opettaja vaihtui ja nykyinen on entistä huomattavasti tasokkaampi ja vaativampi. Kyllä tekee mieli ratsastaa loppuun asti kun opettaja karjuu kentällä naama punaisena "RATSASTA SITÄ, ÄLÄ MATKUSTA!!!". Katsotaan, josko saisin jonkinmoista videomateriaalia laitettua tunnista tänne jossain vaiheessa...

Tämä aamu meni valmennuskurssilla, jonka jälkeen oon nyt vaan koomaillut sohvannurkassa koneella. Lihakset on NIIIIIN kipeinä eilisestä puomien & tolppien ym roudaamisesta, ettei takkia meinaa saada kunnolla päältä. Lisäksi viikonlopun jäljiltä on isot univelat, että koko ajan väsyttää eikä aivot toimi, vaikka pitäisi lukea/opiskella tuota pääsykoemateriaalia... Ehkäpä tämä tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoinnissa on otettu käyttöön kommenttien valvonta. Kommenttisi näytetään hyväksynnän jälkeen.